92. KYSYMYS: Mitä Jumala vaatii meiltä paetaksemme Hänen vihaansa ja kiroustaan, jonka syntimme on aiheuttanut?

VASTAUS: Paetaksemme Jumalan vihaa ja kirousta, jonka syntimme on meille aiheuttanut, Jumala vaatii meiltä uskoa Jeesukseen Kristukseen ja parannusta elämässä. Tämän lisäksi Hän käskee niiden ulkoisten ja yleisten tapojen käyttöä, jotka Kristus on kommunikoinut meille vapautuksen eduiksi.

RAAMATTU: ”Olen todistanut sekä juutalaisille että kreikkalaisille parannusta kääntymyksessä Jumalan puoleen ja uskoa meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen.” Ap. t. 20:21 .

KTS. MYÖS: Ap. t. 16:30–31; 17:30 .

93. KYSYMYS: Mitä on usko Jeesukseen Kristukseen?

VASTAUS: Usko Jeesukseen Kristukseen, niin kuin hänet tarjotaan evankeliumissa, on pelastavaa armoa, jonka avulla me otamme Hänet vastaan ja lepäämme yksin Hänessä pelastuaksemme.

RAAMATTU: ”…ja minun havaittaisiin olevan Hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella.” Fil. 3:9 .

KTS. MYÖS: Matt. 14:31; Joh. 1:12; 6:35; Gal. 2:15–16, 20; Hepr. 10:39 .

94. KYSYMYS: Mitä on parannuksen teko, joka tuo elämän?

VASTAUS: Parannus elämään on pelastava armo, jossa syntinen, ymmärtäen Jumalan armon Kristuksessa, todellisessa synnintunnossa, surulla ja vihalla syntiä kohtaan kääntyy synnistä Jumalan puoleen ja uuteen kuuliaisuuteen.

RAAMATTU: ”Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman.” 2. Kor. 7:10, 11 .

KTS. MYÖS: Jer. 31:18, 19; Joel 2:13; Ap. t. 2:37; Room. 6:18 .

KOMMENTTI: ”Kun näemme Jumalan pyhyyden ja armon Kristuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa, me kadumme syntejämme. Me suremme syntejämme. Mitä enemmän surua, sitä enemmän nautintoa ja mielihyvää.” –John Piper

”Parannus on oman syntimme aiheuttamaa syvää surua, jonka Jumala vaatii tarpeellisena pelastukseen. Kuitenkin tämä itsessään tarkoittaa myös iloa. Parannus synnistä on suru, joka nousee Jumalan erinomaisuuden ja armon näkemisestä…. On mahdotonta nähdä jotain itselleen erinomaista ja olla tarttumatta siihen ilolla. On myöskin mahdotonta olla ensin vaikuttumatta Jumalan armosta ja rakkaudesta ja Hänen halustaan olla armollinen meille ja rakastaa meitä, ja sitten jäädä vaikuttumatta tämän ajatuksen mielihyvästä; tämä on se todellinen vaikutus, joka synnyttää aidon parannuksen. Miten paradoksaaliselta tämä näyttääkin, on kuitenkin totta, että parannus on makea suru; mitä enemmän tätä surua, sitä enemmän nautintoa ja mielihyvää.” –Jonathan Edwards